Isoäidin talossa osa III -“Qu’est ce que tu penses, Séverine? Mitä sinä ajattelet Séverine?”

14.09.2021

Galleria Ama 10.9. – 3.10.2021

Näyttelytiedote

”Rakastuin 12-vuotiaana Catherine Deneuveen elokuvassa Cherbourgin sateenvarjot, jota pääsin katsomaan äidin ja isoäidin kanssa. Hänen kasvonsa olivat minusta henkeäsalpaavan kauniit, luoksepääsemättömät, kuin hänen ympärillään olisi tila, jossa ilma on niin ohutta ettei kukaan muu voi siinä hengittää. Silmissään hänellä oli samanlainen surullinen katse kuin ihailemallani isoäidillä.” Tiina Heiska muistelee.

Heiskan isoäiti oli entinen pikkukaupungin kauneuskuningatar. Isoisän vaurastumisen tarjoaman elintason myötä, isoäiti luopui rakastamastaan työstä kampaajana ja jättäytyi kauniiseen kotiinsa vaalimaan päivä päivältä lakastuvaa kauneuttaan. Luis Buñuelin elokuvassa Päiväperho Catherine Deneuve näyttelee viileän eteeristä, pitkästynyttä kotirouvaa Séverineä, joka sulkeutuneen ulkokuorensa alla antautuu häntä pakkomielteisesti ajaviin sadomasokistisiin päiväuniin ja ryhtyy lopulta toteuttamaan fantasioitaan pestautumalla salaa bordelliin. ”Samoin kuin Séverine, isoäitini piti yllä pikkuporvarillisen elämän nuhteettomia kulisseja, mutta en tiedä mitä pinnan alla tapahtui, mistä hän haaveili, millaisia fantasioita hänellä oli”, Heiska miettii korvatessaan maalauksissaan luoksepääsemättömän isoäidin Séverinen hahmolla.

”Käytännössä olen kirjojen ja elokuvien muokkaama ihminen. Ne ovat se katse joka minua katsoo ja määrittelee minut”, kirjoittaa Anu Silfverberg teoksessaan Sinut on nähty. Samaa voisin sanoa itsestäni, toteaa Heiska. Mistä tuossa katseessa on kysymys? Feministisen elokuvateorian yhtenä pioneerina Laura Mulvey kehitti 1970-luvulla Lacanilaiseen psykoanalyysiin pohjaavan teorian, joka pyrki selittämään naishahmon alisteista asemaa länsimaisessa valtavirtaelokuvassa. Mulveyn mukaan elokuvan kuvastossa nainen asemoidaan kolmen katseen kautta: hahmojen, kameran ja elokuvan katsojan katseen kautta. Sillä, kuka katsoo ja kehen katse kohdistuu, maaritellaan millainen katseen kohde on haluttava ja kenella on oikeus haluta.

Elokuvan kohtaus, jossa Séverine vahingossa pudottaa hajuvesipullon kylpyhuoneen lattialle leikkautuu takaumaan lapsuudesta, jossa likaisiin työmiehen vaatteisiin pukeutunut mies lähentelee häntä. Sitäkö meille tarjotaan avaimena Séverinen fantasioihin? Pitäisikö meidän tulkita Séverinen fantasioita oireena koetusta traumasta?

Heiska tarjoaa toisenlaista tulkintaa: ”Séverine on aluksi kuin nukke omassa elämässään, nukke jota katsotaan ja joka tekee mitä hänen rooliinsa on ohjelmoitu. Jospa lopultakin on kyseessä hänen oma raivonsa tuota nukkea kohtaan? Nimittäin kun Séverine lopulta ryhtyy toimimaan ja pestautuu bordelliin toteuttaakseen päiväunensa, hänen muutoksensa katseen kohteesta katsojaksi alkaa.”

Marvin D’Lugo kirjoittaa esseessään Glances of Desire kohtauksesta, jossa Séverine katsoo bordellin seinässä olevan kurkistusaukon kautta masokistista sessiota, hän havahtuu ymmärtämään näkymän olevan peilin heijastama kuva hänestä itsestään. Nyt Séverine pystyy siis nauttimaan omasta ”emansipoituneesta” katseestaan, ja sen myötä kokemaan hallitsevansa omaa nautintoaan antautuessaan asiakkaidensa toiveisiin ja nuoren Marcelin intohimon kohteeksi. Lopussa Marcelin ampuma aviomies sokeutuu ja näin miehen katse on eliminoitu kokonaan. Severine yksin hallitsee katsetta. Objekti/subjekti asetelma on käännetty nurin. Severine toteaa uniensa loppuneen miehensä onnettomuuden jälkeen. ” Hassua. Sen jälkeen kun sinulle…tapahtui tuo onnettomuus, en ole enään nähnyt painajaisunia.”

Lisätietoja, gallery@ama.email ja https://www.ama.fi

Elephant Magazine #6: Cinematic Painting (2011)

Elephant Magazine # 6  Margherita Dessaney looks at how the modern language of film and moving images has transformed the traditional art of painting, while featuring the work of Guillaume Bressons, Andy Denzler, Jeremy Geddes, Nicole Hayden, Tiina Heiska, Joyce Ho,...

The Body In Women’s Art Now – 2010

From the publication  The Body In Women’s Art Now, part 2 – Flux Text by Philippa Found ”Similarly, Tiina Heiska’s paintings focus on the body of the adolescent as a site of transformation and awakening, presenting ambiguous female characters of indefinable ages –...

The Body In Women’s Art Now – 2010

From the publication  The Body In Women’s Art Now, part 2 – Flux Text by Tracey Warr    Three of the artists in this exhibition, Tiina Heiska, Sara Lederman and Helen Carmel Benigson, focus on the precarious tipping point between girlhood and womanhood. Heiska’s...

Twin Room (2009)

One of the works shows a man sprawled on a bed with his left arm extended towards the viewer. The broad sketchy brushstrokes veil his features and make it impossible to tell whether he is even alive or simply resting in a state of post-coital oblivion. Herein the work...

Taide 1-08

Keskenään hyvin erilaiset maailmat sysäävät katsojaan samankaltaisiin odottaviin tunnelmiin: Tiina Heiskan (1959) maalauksissa näkyy usein naisen tai nuoren tytön hahmo, toisinaan katsojan silmien eteen leikkautuvat vain epäröivät jalat ja minihame. Teokset liikkuvat...

Patent Shoes (2007)

Finnish artist Tiina Heiska´s work is based on photography, which she uses as a sketch or a draft for the later painted image. Her works carry a poetic mystique owing to the painterly quality but also to the fact that their inherent narrative is never obvious. Her...

À la recherche de l’objet du désir absolu (2006)

Texte: Juha-Heikki Tihinen   L’art de Tiina Heista révèle sa profondeur par touches furtives,  comme pour séduire son observateur. Au premier abord, les œuvres semblent calmes et posées, mais rapidement on y entrevoit un courant ou un mouvement qui produit un...

In search of an absolute object of desire (2006)

Text by Juha-Heikki Tihinen   Tiina Heiska’s art reveals its insightfulness furtively, as if seducing the viewer. Her works seem peaceful and arranged at first, but their flow and movement will soon emerge and instil a sense of excitement and anticipation in the...

Absoluuttisen halunkohteen etsintä (2006)

Teksti: Juha-Heikki Tihinen Tiina Heiskan taide paljastaa syvällisyytensä vaivihkaa, ikään kuin viettelee katsojan Teokset vaikuttavat aluksi tyyniltä ja asetelmamaisilta, mutta sangen pian niissä ilmenevä virtaus tai liike saa katsojassa aikaan kiihtymyksen ja...