Taide 1-08

15.12.2008

Keskenään hyvin erilaiset maailmat sysäävät katsojaan samankaltaisiin odottaviin tunnelmiin: Tiina Heiskan (1959) maalauksissa näkyy usein naisen tai nuoren tytön hahmo, toisinaan katsojan silmien eteen leikkautuvat vain epäröivät jalat ja minihame. Teokset liikkuvat hämärissä, utuisissa tiloissa, hotellihuoneissa tai pitkillä käytävillä.

Tiina Mielonen (1974) tarkentaa maalauksensa maisemiin ja ulkotiloihin, joissa sininen taivas tai laaja nurmikenttä on välillä aivan erityisen hallitsevassa roolissa. Oudosti rajatuissa, epämääräisesti tutuissa tai autioissa maisemissa näkyy hyvin harvoin ihmisiä, mutta sen sijaan usein autoja ja asuntovaunuja.

 

Maalaustaiteen kääntyminen valokuvan etäännytettyyn maailmaan on tullut tutuksi viimeistään Gerhard Richterin (1932) 1980-luvulla maalaaman 18. lokakuuta 1977 -sarjan kautta. Tällä vuosikymmenellä maalareista ovat menestyneet juuri valokuvista aiheensa ammentavat käsitteelliset uusekspressionistit Luc Tuymans (1958) ja Marlene Dumas (1953). Myös Heiskan ja Mielosen työskentelyn taustalla on keskeisenä innoittajana valokuva, mutta heidän käsittelytapansa poikkeavat selvästi toisistaan.

Kuvan aika

”Kiinnostuin valokuvan kehitysprosessista tehdessäni Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataidetaiteilijan pedagogisia opintoja 1990-luvun puolivälissä”, Heiska sanoo. Maalauksesta poikkeava tekotapa ja valokuvan suhde aikaan alkoivat viehättää häntä.

”Valokuva vaatii nopeaa valotusaikaa, mutta itse kuva piirtyy hitaasti esiin kehitysnesteessä. Minua kiehtoivat nämä erilaiset ajalliset ulottuvuudet ja työprosessi, joka eroaa tosi paljon siitä, mitä yksittäisen maalauksen tekeminen vaatii.”

Heiskan maalausten utuisuus tai sumeus yhdistyykin syntymässä olevan valokuvan epätarkkuuteen, työvaiheeseen, jossa nesteen sumentama hahmo on vasta piirtymässä esiin. ”Minulle tulee mieleen kauhuelokuva, jossa joku ei ole vielä muotoutunut, vaan on vasta muodostumassa”, Heiska kuvailee.

Heiskan varhaisten maalausten hahmo oli rujo ja alaston, sittemmin hillitympi ja puettu. Peittämisen ja paljastamisen leikki on kuitenkin edelleen vahvasti läsnä. Naisen määreet, kuten vaaleanpunainen mekko, rusetti, minihame, kengät tai vaaleana valuva peruukki rakentavat hahmoa, joka näyttää välillä nuorelta tytöltä, välillä aikuiselta naiselta.

Nainen sisäkuvassa

Työhuoneen seinällä on keskeneräisiä maalauksia, joissa nuori nainen sitoo vyötäisilleen rusettia. Ei olekaan yllättävää, että Heiska sanoo olevansa kiinnostunut muun muassa Cindy Shermanin töistä ja että myös Vermeer on hänelle tärkeä taiteilija. Teoksissa on toisinaan lähes klaustrofobinen tunnelma, maalauksissa liikutaankin vain harvoin ulkotiloissa.

Maalausten tytöt tai naiset tuntuvat usein olevan tietämättömiä katseesta. Sarjojen nimet korostavat eroottista viritystä, kertovat yhtä aikaa houkuttelevasta, kielletystä, kammottavastakin: Peep Show (2003), Little Red Ridinghood (2005), Goldilocks (2005–2006), Pink Coat and The Slippers (2007).

”Teosten taustalla on yleensä ajatus jostain tietystä paikasta ja tilanteesta, jonka rakennan asettumalla itse kameran eteen. Haluan löytää jännitteen tilan ja hahmon välille, haluan, ettei hahmo tunne oloaan kotoisaksi.”

Kuten monet muutkin omana mallinaan toimivat taiteilijat Heiskakin sanoo, että on paljon helpompaa asettua itse kuvattavaksi kuin selostaa toiselle mitä tarvitaan – vaikka esimerkiksi valaistus voikin silloin jäädä enemmän tai vähemmän sattumanvaraiseksi.

Mallina toimiminen synnyttää myös voimakkaan jännitteen läsnäolon ja poissaolon, katsojan ja katsotun roolin välille. ”Kamera tekee mahdolliseksi liikkua asetelman ulkopuolelle, maalausprosessi taas palauttaa työhön tietyn inhimillisen ulottuvuuden, läsnäolon tunnun.”

Voimakkaan tunteen saavuttaminen ja toisaalta itsen etäännyttäminen tilanteesta ovat Heiskan työskentelylle ominaista edestakaista liikettä: ”Minusta tuntuu, että kaikkein tärkein asia on se, että molemmat ovat läsnä, siis että voi olla samanaikaisesti sisä- ja ulkopuolella.”

Saara Hacklin

Askel kohti vapautta

  Tiina Heiskan näyttelyssä katsojan mielikuvitus punoo tarinaa. Lapin Kansa 26.11.2020 /Richard Kautto Tiina Heiska: Maalauksia 2012–2018 Galleria Valossa 6.12. saakka. Arktikum, Pohjoisranta 4 Rovaniemellä. Avoinna ti–pe 10–17, la-su 10–16, ma suljettu....

Tiina Heiska – tarinankertoja

Kide-2/2020 /teksti: Pilvikki Lantela, kuvat: Elli Alasaari Kun ei vertaa itseään muihin, on vapaa tekemään parhaansa, sanoo kuvataiteilija Tiina Heiska. Hän pakeni parvekkeelle, samaan paikkaan, johon hän oli vaeltanut lapsenakin hengittämään elokuista pimenevää...

Mitä he näkevät talossa?

Posted on 18 tammikuun, 2019 by hyvinpukeutunutkriitikko Tiina Heiskan näyttelyn nimi on isoäidin talossa. Jo nimi saa katsojan odottamaan paitsi nostalgiaa myös muistojen kuvallista tulkintaa. Taiteilija kirjoittaa kuitenkin näyttelynsä tiedotteessa, ettei hänen...

Nainen nukkena (2016)

  Teksti: Sini Mononen, Mustekala 12.1.2016 Galleria Amassa on tammikuun ajan esillä Tiina Heiskan Dollhouse-näyttely. Heiska on maalannut kankaalle öljymaalauksia, joissa aiheena toistuu nukkemainen, katseen kohteena oleva nainen. Kuvissa nainen on kuin aseteltu...

Häilyvät rajat (2013)

Tiina Heiska, maalauksia 2003 - 2013 /Teksti Philippa Found   Tiina Heiskan tuotannossa on nähtävissä tiettyjä toistuvia teemoja, joiden kaikkien keskiössä on naisen hahmo: - pukeutuva/riisuutuva nainen - nainen yksin vuoteessa/huoneessa/öisellä kävelyllä -...

Fluid boundaries (2013)

Tiina Heiska, Paintings 2003 - 2013 /Text by Philippa Found   Looking at Tiina Heiska’s oeuvre there are certain themes, centred around the female figure, which recur: - a female figure getting dressed/undressed. - a female figure alone on a bed/in a room/walking...

Elephant Magazine #6: Cinematic Painting (2011)

Elephant Magazine # 6  Margherita Dessaney looks at how the modern language of film and moving images has transformed the traditional art of painting, while featuring the work of Guillaume Bressons, Andy Denzler, Jeremy Geddes, Nicole Hayden, Tiina Heiska, Joyce Ho,...