Teksti: Sini Mononen, Mustekala 12.1.2016
Galleria Amassa on tammikuun ajan esillä Tiina Heiskan Dollhouse-näyttely. Heiska on maalannut kankaalle öljymaalauksia, joissa aiheena toistuu nukkemainen, katseen kohteena oleva nainen. Kuvissa nainen on kuin aseteltu lavasteisiin. Puitteet ovat maalauksissa kuivia, kauniitakin toisinaan, mutta elämästä riisuttuja. Maalaukset kuvaavat puoliksi yksityisiä ja puoliksi julkisia tiloja. Yksilöllisyyttä ja persoonaa kuvien hahmoista on vaikea löytää. Nämä ovat nukkeja, puoliksi ihmisiä ja puoliksi leluja.
Näyttely resonoi ajankohtaisella tavalla keskustelua naisen oikeudesta kehoonsa. Tekopyhiksi luonnehdittavissa keskusteluissa naisen oikeudesta puhutaan tavalla, jonka perimmäinen tarkoitus tuntuu olevan turvapaikanhakijoiden vastustaminen, ei naisen oikeudesta itseensä muistuttaminen. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja naisen oikeudesta puhutaan kuin naisiin kohdistuva uhka olisi saapunut vasta viime syksynä Suomeen. Viime aikoina on nähty toinen toistaan surullisempia episodeja, kun suomalaiset miehet ovat nousseet ”puolustamaan naista” erilaisissa turvanpaikanhakijoita vastustavissa mielenosoituksissa. Laillisuuden rajamailla ja hyvän maun tuolla puolen toimiva järjestö Soldiers of Odin partioi usean kaupungin katuja ”suojellakseen naisia” ja ”suomalaisuutta”.
Viikonloppuna naisasiasta keskusteltiin jälleen, kun feministiryhmä Pihtarihuorien somekampanjassa jaettiin hashtagilla #lääppijät ahdistelukokemuksia. Keskustelu valahti alta aikayksikön riman alitse, kun perussuomalainen Jukka Wallin ylenkatsoi toimittaja-kuvataiteilija Rakel Liekin oikeutta omaan kehoonsa. Wallinin mukaan Liekki on luopunut tuosta oikeudesta toimiessaan joitakin vuosia sitten aikuisviihteen parissa.
Suomessa naisiin kohdistuvasta väkivallasta on puhuttu usein koti- ja perheväkivallan yhteydessä. Perheväkivallasta meillä huolestuttiin vasta 1970- ja 80-luvuilla [1], naisiin kohdistuvasta väkivallasta alettiin puhua yhteiskunnallisena ongelmana 1990-luvulla [2]. Kodin piirissä tapahtuva väkivalta on ollut Suomessa suhteellisen pitkään yksityisen piiriin katsottua väkivaltaa. Lääppiminen ja ahdistelu tapahtuvat usein julkisessa tilassa. Niihin liittyy aivan erityisellä tavalla häpeää ja häpäisemistä. Lääppimällä ja ahdistelemalla häpäistyn julkinen toiminta tehdään naurunalaiseksi. Samalla kerrotaan kuka tässä maailmassa ja yhteiskunnassa saa toimia. Viikonloppuna nähdyssä episodissa Rakel Liekki häpäistiin julkisesti. Onneksi moni nousi kuitenkin puolustamaan Liekkiä.
Naisen häpäisemisen kulttuuri on syvällä historiassa. Tiina Heiskan näyttelyn esittelytekstiin on lainattu katkelma Henrik IbseninNukkekodista (1879). Yhteiskunnalliseksi toimijaksi ryhtyneen Noran ratkaisuista käytiin Suomessa vilkasta keskustelua 1800-luvulla. Naisen aktiivinen toimiminen nähtiin moraalisesti arveluttavana.
”Nora on elänyt koko elämänsä kuin suojattu nukke. Lapsuuden ja nuoruuden hän vietti isänsä lellikkinä. Sen jälkeen aviomies Torvald teki hänestä nukkevaimon, johon ei suhtauduttu vakavasti.”
Naisen rooli hahmottuu maalauksista selvästi. Sarjassa Wighead naisen pää on meikkipää: kulmakarvat, hiukset ja ehostus ovat huolitellusti paikoillaan. Sarjassa Doll naisen jalat ovat kuin lattialle heitetyt, muu keho on rajattu kuvan ulkopuolelle. Nainen on retuutettu kauniissa kampauksessaan, sievässä meikissään, vekkihameessaan ja silkkipuserossaan lavasteesta toiseen. Sarjassa Room, nainen seisoo selkä katsojaan käännettynä. Näistä maalauksista voi aistia, kuinka väkivalta ja ahdistelu seuraavat naista kotoa ulkomaailmaan. Kulissit ovat romahtamassa. Kattoparrut, laudat ja rakenteet kolisevat alas siron lapsekkaan hahmon ympärillä. Maalauksessa ritisee raivo.
Aikaisemmissa töissään Heiska on kuvannut katseen kohteena olemista omakuvilla, joissa nainen on korostetusti tarkkailtavana hämyisissä ympäristöissä. Maalausten edessä katsojan katse paljastuu. Näinkö minä katson toista ihmistä? Torjuttu halu muuttaa hänet esineeksi, jonka oikeus puhua ja toimia on kyseenalaistettu. Tuota esinettä voidaan käyttää nyt mihin vain, vaikka muiden ihmisten vastustamiseen ja oman voimantunnon korostamiseen.