Tiina Heiskan mi­ni­ret­ros­pek­tii­vi vie nai­seu­den ja ih­mi­syy­den äärelle

Lapin Kansa 13.11.2020 /Maria Paldanius

 

 

Tiina Heiska suunnitteli näyttelynsä ripustusta alkuviikolla.

KUVA: JUSSI LEINONEN

Arktikumin Katve-galleriassa on esillä kuvataiteilija Tiina Heiskan maalauksia vuosilta 2012–2018. Näyttelyn uusimmat työt ovat osa kolmiosaista Isoäidin talossa -projektia. Heiska on työstänyt projektin kolmatta osaa Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston vierailevana residenssitaiteilijana.

 

Omaan maailmaansa uppoutuneet, takaapäin kuvatut naishahmot saavat rinnalleen joukon ilmeikkäitä nukkeja, maagisen lammen ja kimpuittain tarkoituksellisen epätarkoiksi maalattuja ruusuja. Kokonaisuus liikkuu jossain figuratiivisen ja abstraktin ilmaisun rajapinnalla. Molemmat ääripäät sopivat Lapin yliopiston ja Wihurin rahaston residenssitaiteilijana syyskuusta saakka toimineen kuvataiteilija Tiina Heiskan pirtaan.

– Ehkä se kertoo minusta sen, että menen aina maalauksen ehdoilla ja katson, mihin suuntaan se lähtee. Jos maalaus ei lähde muodostumaan figuratiiviseksi, annan sen mennä toiseen suuntaan, Heiska toteaa.

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan hallinnoimassa Galleria Valossa marraskuussa avautunut näyttely esittelee Heiskan maalauksia vuosilta 2012–2018. Varhaisin esillä oleva teos on osa Silkkinauhat-teossarjaa (2012), jonka yksi osa on esillä myös Wihurin Elämän viiva -kokoelmanäyttelyssä Korundissa. Tuoreimmat näyttelytyöt (2017–2018) ovat puolestaan osa kolmiosaista, työn alla olevaa Isoäidin talossa -projektia.

– Voisi sanoa, että tämä on eräänlainen miniretrospektiivi, Heiska määrittelee.

Neljä vuotta kestäneen Isoäidin talossa -projektin kolmososan työt ovat tekeytyneet residenssijakson aikana Rovaniemellä. Ne tulevat esille yksityisnäyttelyyn, Helsinkiin tammikuussa 2021.

Naiskokemuksia

Heiska työskentelee lähinnä maalaamalla. Työskentelyä ohjaa paitsi vuoropuhelu maalauksen kanssa, myös tarinallisuus, sekä tietyt, taiteilijaa omakohtaisesti kiinnostavat teemat. Niistä tärkeimpiin lukeutuvat naiseus, lapsuus ja ihmisyys.

“En pidä niinkään tärkeänä sitä, mitä maalaus kertoo tai mikä on sen tarina. Haluan aina välittää jonkun kokemuksen. Naisaiheisista töistäni moni on todennut, että tunnistaa niistä itsensä. Sellainen on parasta palautetta.”

Naisaihe on hallitseva elementti erityisesti viimeistä osaa vaille valmiissa Isoäidin talossa -projektissa. Teoksissa esiintyy toistuvasti nuori, hiukan epävakaa nainen. Teosten lähtökohtana on taiteilijaresidenssissä Pariisissa aikanaan kuvattu videomateriaali, jossa Heiska näytteli asuntoonsa eristäytynyttä naista eläytyen Roman Polanskin elokuvaan Inho. Neljä vuotta sitten hän teki aineistostaan hätkähdyttävän havainnon.

– Kun aloin hyödyntää materiaalia teossarjani pohjana, ymmärsin naishahmon pohjautuvan pitkälti omaan isoäitiini. Maalaukset kuvastavat naista, joka on katseiden kohteena, mutta myös sitä, miltä hänestä tuntuu olla katseiden kohteena. Hän on kääntynyt poispäin ja katsoo toiseen maailmaan, Heiska kuvailee.

Heiskan jo edesmennyt isoäiti oli aikoinaan pikkukaupunkinsa kauneuskuningatar. Ulkonäkö oli hänelle kaikki kaikessa. Nuoruuden siloisuus ja suloisuus ei kuitenkaan säilynyt ikuisesti, kuten se ei koskaan säily.

– Isoäiti piiloutui kotiinsa, eikä vanhetessaan näyttäytynyt mielellään kodin ulkopuolella, Heiska sanoo.

Heiskan maalauksissa esiintyvien naisten voi aistia potevan sitä samaa, ympäristöstä tulevien paineiden tuottamaa tuskaa ja samanaikaista toivetta vapautumisesta.

Figuratiivista kohti

Kuuden vuoden aikana syntyneet teossarjat limittyvät yhteen sekä ajallisena, että teemallisena jatkumona. Monien taustalla on taiteilijan lavastamat ja kuvaamat materiaalit, kuten satunnaiset valokuvat ja still-kuvat elokuvista. Heiska on aina peilannut maalausta valo- ja elokuvaan – niin myös uusimmassa projektissaan.

Isoäidin talo -projektin toisessa osassa integroin tekemiäni liikkuvia kuva-animaatioita maalaukseni päälle ja rinnalle, ja kolmannessa osassa aloin etsiä uusia kerronnan muotoja, hän kertoo.

Heiska toteaa tyylinsä muuttuneen vuosien varrella abstraktista figuratiivisempaan suuntaan.

– Yleensä ajatellaan taiteilijan tyylin kehittyvän figuratiivisesta abstraktin suuntaan, mutta minun kohdallani se on mennyt päinvastoin, hän naurahtaa.

Tiina Heiskan maalauksia Galleria Valossa Arktikumissa 6.12. saakka.