Lampi
“Tiina Heiska kuvaa maalauksissaan inhimillistä kokemusta, yhteyttä omaan itseen ja olevaan. Katsojan samaistuminen näiden maalausten kokemuksiin ja tilallisuuteen tapahtuu figuurien ja tarkemmin määrittämättömälle virtuaaliselle, lähes abstraktille tasolle viedyn tilan kuvaamisen kautta. Heiska rakentaa selkein ottein ja johdonmukaisesti draamallista jännitettä, joka pysäyttää katsojan pohtimaan maalausten tilanteiden ja tilojen alkuperää sekä katsojan omakohtaista yhteyttä niihin.
Kuvatessaan ihmistä Heiskan usein käyttämä elementti on peilikuva tai kuvajainen. Figuurit kahdentuvat, aina ei voi olla varma onko kyseessä kaksi figuuria vai onko toinen heijastus. Henkilöt ovat samaan aikaan läsnä ja etäällä, sisällä ja ulkona itsestään — tutkivat ja etsivät. Tämä vahvistaa eräänlaista irtautumisen vaikutelmaa ja siitä seuraavaa halua lähentyä, löytää itsestä se toinen, kokea jotain voimakkaampaa ja intensiivistä.
Näyttelyn nimi Lampi on osuva nimi Heiskan maalausten käsittelemälle havaintomaailmalle ja tilallisuudelle. Lampi viittaa heijastumiin, rajalliseen tilaan, joka pystytään ja halutaan hahmottaa kokonaisuutena pinnan tasolla, mutta pinnan alle kätkeytyvä on aina tuntematon. Veden pinta on kaksisuuntainen, se avaa näkymiä pinnan alle ja heijastaa pinnassaan kaikkea ympäröivää. Lampi on kuin rakennettu valon näyttämöksi, ja valo tekee sen tasot havaittavaksi. Luonteeltaan ja käsitteellisesti lampi on ambivalenssin perikuva, joka pitää sisällään vastakkaisia mielleyhtymiä — lampi voi olla osa kontrolloitua ja viatonta idylliä tai se on lähes pohjaton ja pelottava mysteeri.” Henna Paunu; ote tekstistä Ruumis ja kaikkeus – kohtaaminen Tiina Heiskan maalauksissa
“In her paintings, Tiina Heiska depicts the human condition, our contact with ourselves and existence.The viewer’s identification with the experiences and spatiality in these paintings is achieved by the depiction of figures and an indistinct space that has been taken onto a virtual, nearly abstract, level.Systematically and with a firm hand, Heiska constructs a dramatic tension that forces us to consider the origin of the depicted scenes and spaces and our own connection to them.
A device Heiska often uses in depicting people is the mirror image or reflection. Figures are duplicated, one cannot be certain whether one is seeing two figures or one with a reflection. The characters are simultaneously present and distant, inside and outside of themselves – exploring and searching. This reinforces the sense one has of a kind of disconnectedness and a consequent desire for closeness, to find the other in oneself, to experience something more powerful and intense.
The title of the exhibition, The Pond, is an apt one to describe the world of observation and spatiality in Heiska’s paintings. It alludes to reflections, to a limited space that can and is perceived as a whole on the surface, but which always conceals something unknown below the surface. The surface of water has a two-way function, it opens up views into the depths, while also reflecting its surroundings. It is almost as if a pond were designed to be a stage for light, and light makes visible its various levels. By its nature as well as conceptually, a pond is the very image of ambivalence, holding contradictory associations within itself – it can be part of a controlled and innocent idyll, or a virtually bottomless and frightening mystery.” by Henna Paunu; from the text The Body and The Universe – Encounter in Tiina Heiska’s Art
Rikhardinkatu 1, Helsinki
Recent Comments