Saara Hacklin: Taide 1-08

Taide 1 -08

Synkeitä sisätiloja, kirkkaita maisemia
– kaksi tietä valokuvasta maalaukseen

Teksti: Saara Hacklin

Keskenään hyvin erilaiset maailmat sysäävät katsojaan samankaltaisiin odottaviin tunnelmiin: Tiina Heiskan (1959) maalauksissa näkyy usein naisen tai nuoren tytön hahmo, toisinaan katsojan silmien eteen leikkautuvat vain epäröivät jalat ja minihame. Teokset liikkuvat hämärissä, utuisissa tiloissa, hotellihuoneissa tai pitkillä käytävillä.

Tiina Mielonen (1974) tarkentaa maalauksensa maisemiin ja ulkotiloihin, joissa sininen taivas tai laaja nurmikenttä on välillä aivan erityisen hallitsevassa roolissa. Oudosti rajatuissa, epämääräisesti tutuissa tai autioissa maisemissa näkyy hyvin harvoin ihmisiä, mutta sen sijaan usein autoja ja asuntovaunuja.

 

Maalaustaiteen kääntyminen valokuvan etäännytettyyn maailmaan on tullut tutuksi viimeistään Gerhard Richterin (1932) 1980-luvulla maalaaman 18. lokakuuta 1977 -sarjan kautta. Tällä vuosikymmenellä maalareista ovat menestyneet juuri valokuvista aiheensa ammentavat käsitteelliset uusekspressionistit Luc Tuymans (1958) ja Marlene Dumas (1953). Myös Heiskan ja Mielosen työskentelyn taustalla on keskeisenä innoittajana valokuva, mutta heidän käsittelytapansa poikkeavat selvästi toisistaan.


Kuvan aika

”Kiinnostuin valokuvan kehitysprosessista tehdessäni Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataidetaiteilijan pedagogisia opintoja 1990-luvun puolivälissä”, Heiska sanoo. Maalauksesta poikkeava tekotapa ja valokuvan suhde aikaan alkoivat viehättää häntä.

”Valokuva vaatii nopeaa valotusaikaa, mutta itse kuva piirtyy hitaasti esiin kehitysnesteessä. Minua kiehtoivat nämä erilaiset ajalliset ulottuvuudet ja työprosessi, joka eroaa tosi paljon siitä, mitä yksittäisen maalauksen tekeminen vaatii.”

Heiskan maalausten utuisuus tai sumeus yhdistyykin syntymässä olevan valokuvan epätarkkuuteen, työvaiheeseen, jossa nesteen sumentama hahmo on vasta piirtymässä esiin. ”Minulle tulee mieleen kauhuelokuva, jossa joku ei ole vielä muotoutunut, vaan on vasta muodostumassa”, Heiska kuvailee.

Heiskan varhaisten maalausten hahmo oli rujo ja alaston, sittemmin hillitympi ja puettu. Peittämisen ja paljastamisen leikki on kuitenkin edelleen vahvasti läsnä. Naisen määreet, kuten vaaleanpunainen mekko, rusetti, minihame, kengät tai vaaleana valuva peruukki rakentavat hahmoa, joka näyttää välillä nuorelta tytöltä, välillä aikuiselta naiselta.

Nainen sisäkuvassa

Työhuoneen seinällä on keskeneräisiä maalauksia, joissa nuori nainen sitoo vyötäisilleen rusettia. Ei olekaan yllättävää, että Heiska sanoo olevansa kiinnostunut muun muassa Cindy Shermanin töistä ja että myös Vermeer on hänelle tärkeä taiteilija. Teoksissa on toisinaan lähes klaustrofobinen tunnelma, maalauksissa liikutaankin vain harvoin ulkotiloissa.

Maalausten tytöt tai naiset tuntuvat usein olevan tietämättömiä katseesta. Sarjojen nimet korostavat eroottista viritystä, kertovat yhtä aikaa houkuttelevasta, kielletystä, kammottavastakin: Peep Show (2003), Little Red Ridinghood (2005), Goldilocks (2005–2006), Pink Coat and The Slippers (2007).

”Teosten taustalla on yleensä ajatus jostain tietystä paikasta ja tilanteesta, jonka rakennan asettumalla itse kameran eteen. Haluan löytää jännitteen tilan ja hahmon välille, haluan, ettei hahmo tunne oloaan kotoisaksi.”

Kuten monet muutkin omana mallinaan toimivat taiteilijat Heiskakin sanoo, että on paljon helpompaa asettua itse kuvattavaksi kuin selostaa toiselle mitä tarvitaan – vaikka esimerkiksi valaistus voikin silloin jäädä enemmän tai vähemmän sattumanvaraiseksi.

Mallina toimiminen synnyttää myös voimakkaan jännitteen läsnäolon ja poissaolon, katsojan ja katsotun roolin välille. ”Kamera tekee mahdolliseksi liikkua asetelman ulkopuolelle, maalausprosessi taas palauttaa työhön tietyn inhimillisen ulottuvuuden, läsnäolon tunnun.”

Voimakkaan tunteen saavuttaminen ja toisaalta itsen etäännyttäminen tilanteesta ovat Heiskan työskentelylle ominaista edestakaista liikettä: ”Minusta tuntuu, että kaikkein tärkein asia on se, että molemmat ovat läsnä, siis että voi olla samanaikaisesti sisä- ja ulkopuolella.”